tiistai 8. joulukuuta 2015

Sumerilaisuus

sumerilaisuus



Sumer oli varhainen sivilisaatio ennen Babyloniaa Mesopotamiassa noin 4000–2000 eaa.
sumerilaiset asuivat nykyisen etelä-irakin alueella eufrat- ja tigrisjoen laaksoissa.
tätä paikkaa kutsutaan/kutsuttiin kaksoisvirran maaksi.

 Uskonto ja temppeli ohjasivat Sumerissa suurta osaa yhteiskunnasta.
Sumerilaiset keksivät muun muassa kirjoitustaidon ensimmäisinä maailmassa.
 Sumeri oli varhaisimpia korkeakulttuurin keskuksia ja kaupungistuneita alueita.
Tyypillistä sumerilaista kaupunkivaltiota johti pappiskuningas. 
Temppeli vuokrasi maata viljelijöille, kävi kauppaa ja verotti.
Sumerin kaupunkien aikaansa nähden suuri koko pohjautui tehokkaaseen kasteluviljelyyn, joka mahdollisti suuret viljasadot.
Sumerilainen kauppa ulottui laajalle aina Intiaan asti. Sumerit kävi kauppaa, koska maassa oli vähän puuta, metalleja ja kiveä.
Nykypäiviin sumerilaisesta kulttuurista on säilynyt muun muassa seksagesimaali- eli 60-järjestelmä, jonka vuoksi tunti jaetaan 60 minuuttiin ja ympyrä 360 asteeseen. Lisäksi sumerilaisen uskonnon ja mytologian piirteitä on havaittavissa idän suurissa uskonnoissa ja kreikkalaisessa mytologiassa.

Sumerilaisilla oli jo varhaisdynastisella ajalla järjestynyt armeija. Myöhempien aikojen suurkuninkailla oli vakinainen armeija
Sumerilaiset armeijat perustuivat yleiseen asevelvollisuuteen.
Yhteiskunta jakautui ylimyksiin, tavalliseen kansaan ja orjiin, Virkamiehet, ammattisotilaat ja papit olivat kastijärjestelmän huipulla. Tavallista kansaa olivat kauppiaat, liikemiehet, maanviljelijät ja käsityöläiset.  tässä luokassa oli sekä rikkaita että köyhiä.
tavallinen kansa oli köyhää. Rikkaita olivat korkeimmat papit, ylimykset ja suurkauppiaat. Maanviljelijät, joita oli noin 80 prosenttia kansasta, olivat usein lähes orjan asemassa.

BY: Santeri, Aleksi Ja Joel


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti